lauantai 8. toukokuuta 2010

Olemisen ihmettelyä

Yrttikausi alkaa!

Rekisteröidyn Yhdistyksemme säännöissä sanotaan mm: "Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
- ylläpitää Teatteri Olemus -nimistä teatteria
- toimeenpanee teatterinäytäntöjä ja niihin verrattavia tilaisuuksia
- järjestää harjoituksia, tiedotus- , tutkimus- ja koulutustilaisuuksia."

Tätä kirjoittaessani painotan tuota viimeistä. Siispä!

On aika järjestäytyä Teatteri Olemuksen toisen toiminta-ajatuksen mukaan (se ensimmäinen oli siis se teatteri&taide), eli parantavuuden ja olemisen ihmettelyyn.
Varsinaisen jäsenistön (3kpl) lähipiiri (muut toimintaan mukaan kutsutut :) on esittänyt toiveita viimevuotisten yrttienkeruuretkien ja syksyisten sieniretkien järjestämisestä tänäkin vuonna, joten saamanne pitää. Olkoon feissari foorumina yhteydenpitoa ja toiveiden esittämistä varten, niille jotka ovat kutsuttuja mukaan, toiveita mukaanpääsystä saa esittää pj Kalliolle. Retket tulevat olemaan kuitenkin pienimuotoisia.

Yhteyshenkilönä kaikkien kesken ja logistiikkaa sovittaessa olkoon Tuulia.
Varsinaisessa yrttitietoudessa ja muussa luontotietoudessa turvaamme keruuneuvojaan, eli jäsen Sivanin oppeihin.

Ensimmäinen retki toteutunee jo toukokuun aikana, eli lähiviikkoina, jotta ensimmäiset nokkoset saataisiin talteen, koivunmahlakauteen tuskin enää kerkiämme (se oli kyllä hyvää tänä vuonna). Sillä aikaa, käykäähän kirjastoissa sivistämässä itseänne Piipon kirjoilla, ettei tule pomittua mitään myrkyllistä. Mahdollisista muistakin retkikohteista otetaan vinkkejä vastaan.

Kaivakaa saappaat esiin, sekä korit ja keruuveitset. Ja harjoitelkaa soutamista! (ihan totta, vapaaehtoiset soutajat tulevat enemmän kuin tarpeeseen jotta perille päästään joskus, jos esim. saaristossa haluamme käydä...)

Terveisin, pj Kallio


Theatre Olemus was founded to excercise not only for performing arts and theatre but also for studying health, healing and being itself. So we're going to arrange some small scale field trips around Helsinki for friends who are interested of herbal healing and organic food ( for example mushrooms picked up from forest, could it be more organic food than that? :)

More info coming soon(ish), for friends. Sivan has the knowledge of collecting herbs and how to use them, Tuulia will be the organising personnel.